IS: Suomalaismuusikko Pedro Hietanen sairastui vakavasti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän ja monipuolisen uran suomalaisen musiikin parissa tehnyt Pedro Hietanen on sairastunut vakavasti. Sairastumisesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, jolle Hietanen vahvisti asian. 73-vuotias muusikko ei kuitenkaan avannut tarkemmin sairauteen liittyviä yksityiskohtia.

– Pitää paikkansa. Olen vakavasti sairas, mutta en kommentoi terveydentilaani sen enempää, en myöskään tästä eteenpäin, Hietanen kertoi.

Teini-ikäisestä saakka esiintymislavoja kiertänyt Hietanen aloitti ammattiuransa 1960-luvulla. Muusikko soitti lukuisten aikakauden suosikkiartistien taustayhtyeissä ja myöhemmin esimerkiksi progebändi Wigwamissa ja omassa Pedro’s Heavy Gentlemen -kokoonpanossa.

Hietanen on 1980-luvulta lähtien tunnettu myös lastenmusiikkia esittävästä Gommi ja Pommi -duosta, jonka toinen puolisko on muusikko M.A. Numminen. Musiikin monitaiturina tunnettu Hietanen on tehnyt yhteistyötä myös muun muassa Ismo Alangon, Topi Sorsakoski & Agentsin, Jukka Pojan ja Ritva Oksasen kanssa.