Ravustaja hämmästyi – saaliiksi superharvinainen hattaranvärinen hummeri

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hummerit ovat yleensä väritykseltään ruskean sävyisiä, mutta niiden joukkoon mahtuu myös joitain värikkäämpiä yksilöitä. Taannoin Yhdysvaltojen Mainen rannikolta löydettiin erittäin harvinaisen värinen hummeri.

Ravustaja Bill Coppersmithin ansasta löytyi viikonloppuna hattaran väriseksi kuvailtu äyriäinen. Se sai nimen Haddie miehen lapsenlapsen mukaan. Harvinainen väritys on hummerin onni, sillä lautasen sijaan se päätyy USA Today -lehden mukaan todennäköisesti asumaan akvaarioon paikallisen merentutkimuslaitoksen avustuksella. Kuvan löydät edellä olevasta linkistä.

Sinisen hummerin löytymisen todennäköisyys on noin yksi kahdesta miljoonasta. Keltaisen hummerin löytymisen todennäköisyys on puolestaan yksi 30 miljoonasta. Kaikista harvinaisimpia ovat valkoiset hummerit, sillä sellaisen löytymisen todennäköisyys on yksi 100 miljoonasta.