Poliisi ja Metsähallitus ratsasivat yli 100 retkeilijää – odottamaton seuraus

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eräpoliisit ja Metsähallituksen erätarkastaja järjestivät 6. elokuuta Retkiratsia-valvontatempauksen. Valvontaa suoritettiin muun muassa Espoon Nuuksion kansallispuistossa, jossa luonnonsuojelutarkastuksia tehtiin yhteensä 114 kappaletta.

Maastopyörillä Nuuksiossa liikkeellä olleen valvontaryhmän tarvitsi antaa Retkiratsian aikana vain kolme huomautusta. Yksi koski vapaana juossutta koiraa ja kaksi kertakäyttögrillejä, joita käytettiin eristämättä olleella maaperällä. Yksi retkeilijä sai saikon sytytettyään laittoman nuotion kansallispuiston alueella.

Yhdeksältä kalastajalta tarkastettiin viehekalastukseen liittyvät kalastonhoitomaksut. Jokainen oli hoitanut sen asianmukaisella tavalla. Ratsian positiivinen tulos saattaa tosin johtua osittain siitä, että tarkastuksista kerrottiin etukäteen.

– Useampi retkeilijä oli sanonut olleensa tietoinen siitä, että järjestämme Retkiratsian, ja he sanoivat näin osanneensa odottaa virkavallan näkymistä. Valvontapartion yhteinen toteamus oli, että ne kansallispuiston vieraat, joita ratsian aikana kohdattiin, ovat ansainneet kehut hyvästä käytöksestä, ylikomisario Aapo Isoaho kertoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa.