Aura Fest keräsi Turkuun 14 000 kävijää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen Turku sai toimia viime viikonloppuna jälleen festivaalin areenana, kun Aura Fest järjestettiin Kupittaanpuistossa jo kahdennentoista kerran. Tänä kesänä esiintymislavoile nousivat kansainvälisistä tähdistä Tyga ja Zara Larsson sekä koko joukko kotimaisia ajankohtaisia suosikkeja.

Suomalaisista esiintyjistä mukana olivat muun muassa Sanni ja JVG. Kaksipäiväinen Aura Fest oli lähes loppuunmyyty, sillä paikalla oli viikonloppuna 14 000 kävijää nauttimassa upeasta hellesäästä. Tapahtuman VIP-liput myytiin loppuun jo ennakkoon. Seuraava Aura Fest järjestetään ensi kesänä 11. – 12. elokuuta 2023.

– Aura Fest on viime vuosien nimekkäiden artistikattausten ja laadukkaan tuotannon myötä ottanut hienosti paikkansa nuorten aikuisten kesäperinteissä. Aiomme jatkossakin tuoda halutuimpien kotimaisten artistien lisäksi kansainväliset pääesiintyjät kauniiseen Kupittaanpuistoon, Aura Festin ohjelmapäällikkö Ari Myllyniemi kertoo.

Aura Festin järjestämisestä vastaa suomalainen Nordic Live Productions Oy. Yritys tunnetaan lukuisten kotimaisten festivaalien ja konserttien järjestäjänä. Nordic Live Productions tuottaa mm. Raasepori Festivaalin, Kokkolan Viinijuhlat, Espoon Viinijuhlat, Vaasa Festivalin, Seinäjoella järjestettävän Solar Sound Festivalin, Kainuun Musiikkijuhlat Kajaanissa sekä Turussa järjestettävän Aura Festin, joka oli myös ehdolla vuoden 2020 festivaaliksi.