The Crown -sarjan katsojaluvut räjähtivät – syynä kuningattaren kuolema

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Englannissa on surtu Iso-Britannian kuningatar Elisabet II:n poismenoa. Kuningattaren kuolema on mitä ilmeisimmin myös lisännyt kiinnostusta monarkin elämää kohtaan. Hoviin sijoittuvan hittisarja The Crownin suosio on nimittäin vain kasvanut entisestään Netflixissä.

The Crown -sarjassa seurataan kuningattaren elämää eri vuosikymmenillä 1940-luvulta lähtien. Sarjan katsojaluvut nousivat 9.-11. syyskuuta välisenä aikana yli 800 prosenttia Iso-Britanniassa sitä edeltäneeseen viikonloppuun verrattuna. Yhdysvalloissa The Crownin katsojaluvut nelinkertaistuivat viikonloppuna kuningattaren kuoleman jälkeen.

Maailmanlaajuiset katsojaluvut olivat The Guardian -lehden mukaan lähes neljä kertaa suuremmat 9.-11. syyskuuta välisenä aikana kuin sitä edeltäneenä viikonloppuna. Netflix ilmoitti taannoin The Crownin tuotannon tauolle Elisabetin kuoleman vuoksi. Sarjan on kuitenkin tarkoitus jatkua viidennen tuotantokauden merkeissä marraskuussa. Tuleva viideskausi sijoittuu 1990-luvulle.