Kuusi vuotta kadoksissa ollut kissa pääsi takaisin kotiin – mikrosiru yhdisti omistajiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Durhamissa asuvat Pauline ja Trevor Robinson olivat surun murtamia rakkaan lemmikkikissansa Georgien karattuaan heidän kotoaan vuonna 2016. Etsintöjen jälkeen pariskunta luopui toivosta ja otaksui kissan kuolleen. He asensivat takan reunalle muistolaatan lemmikilleen.

Laatassa lukee: ”Georgie, rakas lemmikkikissamme ikuisesti ja aina muistoissamme”. Yhtäkkiä eräänä päivänä perheen kotiin toimitettiin eläinsuojelyhdistyksen kortti, jossa luki Georgien mahdollisesti löytyneen. Kun Pauline soitti järjestöön, oli hän varma työntekijöiden kuvailun perusteella, että kyseessä oli juuri heidän kissansa. Georgie tunnistettiin sirun avulla.

Georgie löytyi kuusi vuotta katoamisensa jälkeen ainoastaan kolmen korttelin päästä heidän kotiaan. Kissa oli elänyt ennen löytymistään aidan alla. Pauline kuitenkin uskoo, että se on ollut ainakin osan ajasta toisessa kodissa, koska kissa on pitkään karkumatkaan nähden suhteellisen hyvässä kunnossa. Georgie oli kahdeksanvuotias kadotessaan ja nyt 14 vuotta vanhana se pääsi takaisin lämpimän kodin turvaan.

– Tämä on ihme, 78-vuotias Pauline kiittelee Bristol Liven mukaan.