Kissa haistoi omistajansa kahvia – hervoton seuraus videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kahvi on monille ihmisille todellinen elämän eliksiiri, jonka pelkkä tuoksu aamulla voi olla tärkeä osa heräämistä. Lemmikeissä kahvin aromi ei kuitenkaan todennäköisesti herätä samanlaista reaktiota. Niille kahvi voi jopa haista niin sanotusti siltä itseltään.

Hauskalla italialaisella viraalivideolla nähdään pöydällä oleskeleva kissa, jonka nenän eteen omistaja laskee kupillisen espressoa. Lemmikki päättää nuuhkaista kahvia. Haju ei selkeästi ole sen mieleen.

Kahvia haistettuaan kissa alkaa raapimaan takajalalla pöydän pintaa kuppia päin. Lemmikkieläin siis yrittää selkeästi peittää kahvia samaan tapaan kuin hiekkalaatikolle tekemäänsä jätöstä. Haju vaikuttaa olleen kissan mielestä niin kamala, että eläin yrittää peittää sitä vielä omistajan siirrettyä kahvinsa pois.