Robbie Williams paljasti: Netflix-dokumentti täynnä rajua sisältöä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Entinen Take That -yhtyeen laulaja ja sittemmin soolourallaan menestystä niittänyt artisti Robbie Williams saa oman dokumenttinsa Netflixiin. Mies on kertonut tulevasta dokumentista uusiseelantilaisella radioasemalla. Dokumenttia on kuvattu hänen miljoonakartanossaan Lontoon Kensingtonissa.

– Se tulee olemaan täynnä seksiä ja huumeita ja mielenterveysongelmia, 48-vuotias Williams kertoo ja myöntää, että ei osaa sensuroida mitään, Yahoo News raportoi.

Dokumenttia kuvataan tuotannon valvoessa, mutta kuvauksille ei ole asetettu tiukkoja sääntöjä. Hänen mukaansa tuotantoryhmä on onnekas, koska hän paljastaa itsensä ja antaa enemmän kuin artistit yleensä. Lapsiaan hän ei kuitenkaan päästä kameroiden eteen. Robbie Williamsilla on neljä lasta vaimonsa Ayda Fieldin kanssa.