Cher osti Malibun kartanon kolmella miljoonalla dollarilla – myy nyt 85 miljoonalla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulajalegenda Cher on pannut Malibussa sijaitsevan kartanonsa myyntiin. Hän osti kiinteistön vuonna 1989 hieman alle kolmella miljoonalla dollarilla. Nyt hän myy rakennusta 85 miljoonalla dollarilla.

Kartanossa on seitsemän makuuhuonetta, turvahuone ja jopa oma huone meditoimiselle. Lisäksi talossa on oma tenniskenttä, ääretön uima-allas ja kuntosali, mikä ulottuu sisätiloista myös pihalle. Lisäksi talosta on upea näköala Tyynelle valtamerelle.

Alueella on myös vierastalo ja oma teatteri. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun 76-vuotias laulaja yrittää myydä taloaan. Hän pani sen ensimmäisen kerran myyntiin vuonna 2009. Tällöin hinta oli vain 45 miljoonaa euroa. Talon rakentaminen kesti aikanaan viisi vuotta, Mansion Global kertoo.