Kuningas Charles keventää monarkiaa – juhlallisuudet kutistuvat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdistyneen kuningaskunnan 73-vuotias hallitsija kuninga Charles III kruunataan virallisesti tehtävään vasta vuonna 2023. Seremonia tulee kuitenkin olemaan aiempaa lyhyempi ja nykyaikaisempi.

Charlesista tuli kuningas kuningatar Elisabetin kuoleman jälkeen 8. syyskuuta. Buckinghamin palatsi on vahvistanut, että uuden monarkin kruunaus tapahtuu muutama kuukausi suruajan päättymisen jälkeen. Seremoniaa valmistellaan huolellisesti, mutta aiempaa modernimmalla otteella, Entertainment Online uutisoi.

Televisiopuheen pitänyt kuningas kiitti äitiään elämänsä omistamisesta kotimaalleen. Hän aikoo jatkaa samalla linjalla. Tästä johtuen, hän siirtää vastuun hyväntekeväisyystyöstään muille ihmisille. Hän kuitenkin uskoo, että hyväntekeväisyys jatkuu luotettavissa käsissä, vaikka itse siirtyykin hallitsijaksi.