Salaliittoteoria teki paluun: ”UFO-löytö aloittaa kolmannen maailmansodan”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Kun maailman huippuvaltiot alkoivat muodostamaan avaruusjoukkoja riveihinsä, myhäilivät monet salaliittoteoreetikot sanoen: ”Nyt se tapahtuu”. Avaruusolioista on puhuttu yleisesti Roswellin tapahtumien jälkeen vuodesta 1947. Ulkoavaruuden hahmojen on uskottu auttaneen ihmiskuntaa sivilisaatioiden perustamisessa ja isompien maamerkkien rakentamisessa jo tätä ennen muinaisina aikoina.

On ainoastaan odotettu, että joku vahvistaisi tiedot avaruusolioista. Salaliittoteoreetikot ovat ainakin kymmenen vuotta spekuloineet tiedolla, jonka mukaan kolmas maailmansota käynnistyy suuren UFO-paljastuksen myötä. On väitetty, että mahtivaltiot saavat siten pumpattua rahaa aseteknologiaan ja avaruusjoukkojen muodostamiseen.

Geofyysikko Kenneth Wisian ja uskonnollisten tieteiden asiantuntija John Traphagan ovat julkaisseet tutkimuksen, jonka mukaan maapallolle koituisi vakavia seurauksia ulkoavaruuden olioiden löydöksen myötä. Jos UFO-havainnot ja yhteys alieneihin on ainoastaan yhden valtion käsissä, voisi se synnyttää levottomuuksia maapallolle. Tulisi monopolitilanne, jossa yksi valtio vastaa kommunikoinnista ulkoavaruuteen.

Sotatilanne syttyisi täsmälleen samoista syistä kuin aiemminkin. Ihminen ei ole muuttunut, vaikka maailma ympärillä on erilainen kuin verrattuna vaikkapa toisen maailmansodan aikakauteen. Reaalipolitiikka toimii samalla tavalla. On olemassa kansalle näkyvä toiminta ja se, mikä jää kulissien taakse. Esimerkkinä se, kun Yhdysvaltain presidentti Roosevelt ja Britannian pääministeri Churchill olivat sopuisia Stalinin ja Venäjän kanssa. He tarvitsivat Stalinia ainoastan jatkamaan taistelua ja heikentämään Hitleriä.

Ulkoavaruudesta saattaa tulla verratonta tietoa, mikäli siellä on edistyneitä siviilisaatioita. Tämän tiedon avulla yhteydessä olevasta valtiosta voi tulla voittamaton. Tai sitten kaikki keksitään, ja yksi valtio julistaa itsensä voittamattomaksi. Valehtelu on osa politiikkaa – tänäkin päivänä.

Stanfordin yliopiston professori ja immunologi, tohtori Garry Nolan on työskennellyt Yhdysvalloissa vuonna 2020 perustetussa Unidentified Aerial Phenomena Task Forcessa, eli Tuntemattomien ilmailmiöiden työryhmässä, joka kuuluu Yhdysvaltain merivoimien tiedustelupalvelun ohjelmaan. Hän sanoi äsken, että pian on luvassa suuri paljastus liittyen avaruusolioihin. Muistakaa, mitä asiasta on kirjoitettu, vaikka se olisikin pelkkää salaliittoteoriaa.