Suomalainen toimintaelokuva valittiin parhaaksi Espanjassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jalmari Helanderin ohjaama ja käsikirjoittama Sisu-elokuva on kahminut palkintoja Espanjan Stiges-elokuvafestivaalilla. Toimintaelokuva sai lauantaina muun muassa parhaan elokuvan pääpalkinnon. Parhaan elokuvan palkinnon lisäksi Sisu palkittiin Kjell Lagerroosin kuvauksesta, Juri Seppän sekä Tuomas Wäinölän musiikista ja Jorma Tommilan tekemästä parhaasta miespääroolista.

Vuodesta 1968 lähtien järjestetty Stiges tunnetaan yhtenä maailman arvostetuimmista fantasia- ja kauhuelokuviin keskittyvistä elokuvafestivaaleista. Sisu sijoittuu Lappiin vuoteen 1944. Tommila näyttelee elokuvassa kullankaivaja Aatami Korpea, joka saa aarteen löydettyään vastaansa Aksel Hennien näyttelemän SS Obersturmführer Bruno Helldorgin johtaman natsipartion.

Muun muassa spagettiwesterneihin ja Quentin Tarantinon Kunniattomiin paskiaisiin verrattu elokuva keräsi kiitosta jo syyskuussa Toronton elokuvafestivaalilla. Helander on aikaisemmin ohjannut muun muassa Rare Exports ja Big Game -elokuvat. Myös Rare Exports voitti Stigesissä kaksi palkintoa vuonna 2010.