Facebookin virtuaalitodellisuus on tyhjä – käyttäjiä ei kiinnosta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkisuuteen on tullut jatkuvasti uutta tietoa virtuaalitodellisuuteen liittyvistä hankkeista, jotka ovat flopanneet. Yksi näistä on Facebookin perustaja, nykyisen Metan omistaja Mark Zuckerbergin miljardihanke, jossa käyttäjät voivat seikkailla Horizon Worlds -virtuaalimaailmassa. Metaverse-hanke ei kiinnosta ihmisiä.

Wall Street Journal on saanut käsiinsä yhtiön sisäisen dokumentin, jonka mukaan Horizon Worlds -käyttäjät eivät palaa yrityksen lippulaivahankkeen maailmaan kuukauden käytön jälkeen. Yksi kuukausi riittää.

Samjen asiakirjojen mukaan Facebookin tavoitteena oli saada 500.000 aktiivista metaverse-käyttäjää tämän vuoden loppuun mennessä. Tämä tavoite osoittautui ilmeisesti hieman liian kunnianhimoiseksi, koska yritys laski äskettäin aktiivisten käyttäjien tavoitemääränsä vain 280.000:een. Vuotta on pari kuukautta jäljellä, eikä siellä ole edes 200.000 käyttäjää.

– Tyhjä maailma on surullinen maailma, asikirjoissa luki.

Yhtiöön liittyvät asiakirjat muuttuvat eksponentiaalisesti masentavammiksi koko ajan. Tiedossa on myös, että Metan työntekijät itse joutuneet käyttämään alustaa osana työtään. Se kuuluu heidän tehtäviinsä. Horizon Worldsin talous on rakennettu luottamaan tekijöiden työhön. Ihannetapauksessa ihmiset voivat ansaita rahaa luomalla suosittuja maailmoja, jotka ovat täynnä vierailijoita.

Asiakirjojen mukaan noin yhdeksän prosenttia näistä luojien rakentamista maailmoista on koskaan saavuttanut 50 käyttäjää.