Yhdysvaltalainen näyttelijätär Tiffani Thiessen lukeutui 90-luvulla Hollywood-tähtien kuumimpaan ykköskaartiin erityisesti Beverly Hills 90210 -menestyssarjan ansiosta. Noin kymmenen vuotta sitten hän palasi julkisuuteen, mutta on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa.
Nykyisin perheenäitinä toimiva Tiffani Thiessen sekoittaa jälleen miesten pasmoja arkistokuvallaan uransa kulta-ajoilta. Tiffani muistuttaa fanejaan siitä miten kuuma kaunotar hän aikoinaan olikaan.
Tiffani Thiessen aloitti näyttelijäuransa jo vuonna 1989 suositun Saved By The Bell -televisiosarjan tähtenä. Hän näytteli sarjassa neljän vuoden ajan ja vilahti samoihin aikoihin myös Pulmuset-sarjassa. Varsinaisen läpimurtonsa Tiffani Thiessen teki vuonna 1994, kun hänet kiinnitettiin Beverly Hills 90210 -sarjaan, josta tuli maailmalaajuinen jättimenestys.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Tiffani Thiessen tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.