Suonenjoella jaetaan ilmaisia kenkien liukuesteitä ikäihmisille

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suonenjoella asuvien ikäihmisten ei tarvitse liukastella ulkona tulevana talvena. Marraskuussa paikallisessa Kenkäkauppa Suonenjoessa jaetaan ilmaisia kenkien liukuesteitä 65. ikävuoden ylittäneille.

Saadakseen ilmaiset liukuesteet on hakijan oltava suonenjokelainen ja todistettavasti vähintään 65-vuotias. Henkilöllisyyden voi todistaa esimerkiksi Kela-kortilla. Liukuesteitä jaettiin myös viime vuonna, eivätkä jo viime vuonna omansa saaneet ole oikeutettu niihin tänä syksynä.

Jaossa on niin kutsuttua kantamallia edustavia liukuesteitä. Liukuesteitä on tarjolla eri kokoisia, joten hakiessa niitä on hyvä sovittaa liikkeessä. Talvikeleillä turvallisuutta parantavien apuvälineiden jakaminen toteutuu yhteistyössä Kenkäkauppa Suonenjoen ja Suonenjoen vanhusneuvoston kanssa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.