Sisarvaimo paljasti viimein ongelmansa: ”Kodylla on suosikkivaimo”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sisarvaimot-sarjassa seurataan Kody Brownin ja hänen neljän vaimonsa sekä perheen 18 lapsen elämää. He ovat joutuneet moniavioisen perhe-elämänsä vuoksi pakenemaan viranomaisia sekä sopeutumaan eriarvoisuuden tunteisiin.

Christine Brown oli ensimmäinen sisarvaimo, joka ymmärsi arvonsa ja sen, että hänen elämäntehtävänsä ei ole tehdä Kodya onnelliseksi. Hän haluaa myös olla onnellinen. Christine Brown erosi Kodysta viime syksynä. Nyt TLC-kanavalla on näytetty jaksoja, joissa eroa käydään läpi.

Christine Brown sanoo ensimmäisen kerran ääneen sen, mitä katsojat ovat ajatelleet jo vuosien ajan. Kodylla on suosikkivaimo, eikä se ole hyväksyttävää moniavioisessa liittossa. Kyse on Robynista, vaikka kukaan ei asiaa ole julkisesti vielä tunnustanut. Aihe on kuin iso elefantti olohuoneessa.

Robyn on Kodyn tuorein vaimo ja hän on myös miehensä virallinen aviopuoliso. Christine myönsi Kodylle pohtineensa eroa jo vuosien ajan. Lopulta hän päätti, että suhdetta ei kannattanut enää pelastaa. Hän jätti moniavioisuuden kokonaan.