Sää jatkuu syksyisenä – viikko jatkuu harmaissa ja leudoissa merkeissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sää jatkuu 7. marraskuuta alkaneella viikolla syksyisissä merkeissä. Viikko on harmaa ja osittain sateinen, mutta myös melko leuto. Lämpötilat vaihtelevat pohjoisen pakkasesta etelän plus-asteisiin.

Maanantaina leuto sää hallitsee Forecan mukaan Suomen eteläpuoliskoa ja kolea pohjoispuoliskoa. Maan etelä- ja keskiosassa on enimmäkseen pilvistä ja sateista. Tiistai-iltaan tultaessa pohjoinen koleus pyrkii valtaamaan alaa, minä vuoksi lämpötila voi pudota nollan tienoille maan keskiosassa asti.

Lauha säätyyppi tekee kuitenkin paluuta keskiviikkona ja torstaina. Samalla Suomen etelä- ja keskiosaan leviää lännestä uusi sadealue, jonka sateet voivat tulla osin räntänä. Myös loppuviikosta Suomen sää voi olla jakaantunut koleaan ilmaan pohjoisessa ja leutoon etelässä.

Viikonloppuna Suomeen leviää laaja sadealue. Sen jälkeen föhn-tuulen ennustetaan kuitenkin tuovan maahan hetkellisesti aurinkoista säätä ja plussakelejä. Sää vaikuttaa jatkuvan lauhana myös 14. marraskuuta alkavalla viikolla.