Facebook-yhtiö Meta antamassa potkut 11 000 työntekijälle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Facebookin emoyhtiö Meta Platforms Inc ilmoitti keskiviikkona vähentävänsä yli 11.000 työpaikkaa. Tämä tarkoittaa potkuja noin 13 prosentille koko yhtiön työvoimastasta. Metan mahtipontinen metaversumi-hanke on epäonnistunut ja kustannukset ovat kasvaneet jyrkästi.

Metan suunnittelemat irtisanomiset ovat suurimmat sen koko 18-vuotisen historian aikana. Teknologia-alan yritykset ovat saaneet vähemmän arvostusta pandemian jälkimainingeissa. Lisäksi korkojen nousu ja inflaatio vaikuttavat yritysten talouteen. Zuckerbergin hankkeita on kuvailtu valtaviksi ja pelottaviksi. Eivätkä ne ole aina järin onnistuneitakaan.

Huoli rahan holtittomasta käytöstä on pyyhkinyt pois yli kaksi kolmasosaa Metan tämän vuoden markkina-arvosta. Irtisanotuille maksetaan 16 viikon peruspalkan lisäksi kaksi lisäviikkoa jokaiselta palvelusvuodelta sekä kaikki jäljellä oleva palkallinen loma osana irtisanomispakettia. Metassa työskenteli syyskuun lopussa 87.314 henkilöä.

Lähde: Reuters