Rihanna riisui alushousunsa – ja poseerasi kontillaan kameralle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suoertähti Rihanna on vuosikausia keskittynyt musiikin sijaan muihin kiinnostuksen kohteisiinsa, kuten vaate- ja kosmetiikka-alaan. Nyt fanien pitkäaikainen odotus on kuitenkin päättymässä, sillä poptähti julkaisee uutta musiikkia vuosien tauon jälkeen. Samalla hän markkinoi alusvaatebrändiään poikkeuksellisen rohkeilla kuvilla.

Mallinakin nykyään toimiva poptähti nähdään Savage X Fenty -vaatemerkkinsä asuissa sosiaalisessa mediassa julkaistussa kuvakoosteessa, jonka eräässä kuvassa hän poseeraa mitä ilmeisimmin kokonaan ilman alushousuja.

Rihanna julkaisi uutta musiikkia viimeksi vuonna 2016, jolloin hänen kahdeksas albuminsa Anti ilmestyi. Tähti on viime vuosina keskittynyt liiketoimiinsa, joihin kuuluvat muun muassa Savage x Fenty -alusvaattemerkki ja Fenty Beauty -kosmetiikkamallisto. 34-vuotiaalla Rihannalla on kiireitä myös kotona, sillä hän sai toukokuussa esikoislapsen puolisonsa ASAP Rockyn kanssa.