Lapissa mitattiin sekä päivän ylin että alin lämpötila – huikea 34 asteen ero

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lapissa oli torstaina mahdollista kokea sekä päivän alin että korkein lämpötila melko lyhyen välimatkan sisällä. Eroa lämpötilojen välillä oli jopa 34 astetta. Taustalla on inversiona tunnettu sääilmiö.

Enontekiöllä mitattiin tämän syystalven pakkasennätys, -25,9 astetta. Muutamien kymmenien kilometrien päässä Laukukeron tunturiasemalla puolestaan mitattiin Suomen päivän korkein lukema, 8,7 astetta. Hämmästyttävän tiedon kertoi meteorologi Matti Huutonen Twitterissä.

Hurja ero johtuu inversiosta, jossa lämpötila nousee sitä mukaan mitä ylempänä ollaan. Maanpinnan lähellä sen sijaan oli talvinen kylmä sää.

– Ilma on maanpinnan lähellä päässyt kylmenemään ja kylmä, tiheä ilma on valunut alas laaksoihin. Voimakkaan inversion vuoksi pakkanen on kiristynyt pinnan lähellä, kun taas korkealla tunturin laella on hyvin lauhaa, meteorologi Anna Latvala taustoitti ilmiötä Forecan blogissa.