Konkarikoomikko Jay Leno onnettomuudessa – kärsi palovammoista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muun muassa The Tonight Show -ohjelman entisenä juontajana tunnettu koomikko Jay Leno joutui viime sunnuntaina onnettomuuteen. 72-vuotiaan tähden kerrotaan kärsineen sairaalahoitoa vaatineista palovammoista autopalon seurauksena.

Leno oli TMZ-sivuston mukaan Los Angelesissa sijaitsevassa autotallissa, johon hän säilöö keräilemiään autoja. Yksi autoista syttyi yllättäen palamaan, ja liekit polttivat koomikon kasvoja. Leno kiidätettiin ambulanssilla läheisen sairaalan palovammaosastolle.

Leno perui onnettomuuden seurauksena muun muassa esiinymisensä The Financial Brand -tapahtumassa. Järjestäjät kuvailivat tähden joutuneen erittäin vakavaan onnettomuuteen. Leno kuitenkin kertoi myöhemmin tiedotteessaan toipuvansa tapahtuneesta.

– Sain vakavia palovammoja polttoainepalosta. Olen kuitenkin kunnossa. Tarvitsen vain viikon tai pari päästäkseni taas jaloilleni, Leno kuvaili.