Jay Lenon palovammat vakavampia kuin luultiin – joutuu ihonsiirtoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Keskusteluohjelmien isäntä ja tunnettu koomikko Jay Leno joutui viime sunnuntaina onnettomuuteen. Hän oli korjaamassa keräilyautoaan autotallissa, kun yksi ajoneuvoista valutti polttoainetta. Bensiiniä oli miehen käsissä ja kasvoissa, ja se syttyi palamaan.

Leno vietiin ensin paikalliseen sairaalaan ja siirrettiin sitten Grossman Burn Centeriin Los Angelesiin tapahtuman jälkeen. Jay Lenolle on tehty yksi leikkaus palovammoihin ja hänelle tehdään lääkärinsä mukaan myös toinen toimenpide myöhemmin tällä viikolla. On kerrottu, että harkinnassa on jopa ihonsiirto 72-vuotiaalle.

– Jotkut kasvojen palovammat ovat hieman syvempiä ja hieman huolestuttavampia. Tällä hetkellä ne ovat jossain toisen ja kolmannen asteen palovammojen luokassa, Grossmanista kerrotaan CNN:lle ja miehelle käytetään hoitoina myös ylipainehappea.