Euroviisun säännöt muuttuvat – voi olla iso vaikutus tuloksiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Euroviisujen säännöt muuttuvat ensi vuonna merkittävällä tavalla. Jatkossa viisujen katsojilla on aikaisempaa suurempi valta vaikuttaa kilpailun tuloksiin. Asiasta tiedotti Euroopan yleisradioliitto EBU. Vuodesta 2009 lähtien semofinaaleista finaaliin edenneet kilpailijat on valittu eri maiden ammattilaisraatien ja yleisöäänten perusteella.

Ensi vuodesta lähtien finaaliin pääsevät kilpailijat valitaan pelkkien yleisöäänten perusteella. Ammattilaisraadit ovat jatkossakin mukana varsinaisessa finaalissa. Jatkossa äänestämään pääsevät myös niiden maiden asukkaat, jotka eivät ole mukana Euroviisuissa. Viisumaiden ulkopuolelta tulevat äänet lasketaan yhteen siten, että niiden painoarvo vastaa yhtä osallistujamaata. Käytäntö koskee sekä semifinaaleita että finaalia.

– Euroviisut on jatkuvasti kehittynyt 67-vuotisen historiansa aikana pysyäkseen ajankohtaisena ja jännittävänä. Näillä muutoksilla tiedostetaan viisujen jättimäinen suosio ja annetaan enemmän valtaa maailman suurimman livemusiikkitapahtuman yleisölle, Euroviisujen toiminnanjohtaja Martin Österdahl kuvaili tiedotteessa.