Frasier tulee takaisin muuttuneena – nämä hahmot eivät enää mukana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ysärin parhaimpien tilannekomediasarjoihin kuuluva Frasier tulee takaisin uudella tuotannolla. Vuonna 2004 päättynyt sarja saa kokonaan uudenlaiset puitteet, kun Radiopsykiatri Frasier Cranen koko elämä on muuttunut.

Frasierin isää esittänyt John Mahoney on menehtynyt jo vuonna 2018, joten miehen esittämää Martin Cranea ei nähdä tulevissa jaksoissa. Hieman yllättävää on myös se, että Frasierin veljeä esittänyt David Hyde Pierce ei halua palata neuroottisen Niles-veljen rooliin. Sen sijaan tuotannossa ovat mukana ainakin Jane Leevesin esittämä Daphne ja Peri Gilpinin hahmo Roz, People-lehti uutisoi.

Uudet jaksot tullaan näkemään Yhdysvalloissa Paramount+-palvelussa. Uusia jaksoja tehdään alkuun kymmenen. Frasierin paluun tarkkoja yksityiskohtia ei ole paljastettu, mutta jaksoissa tullaan seuraamaan Kelsey Grammerin esittämän Frasier Cranen edesottamuksia uudessa kaupungissa. Frasier ja sen tähdet voittivat vuosien varrella yhteensä jopa 37 Emmy-palkintoa.