Helsinkiläisravintolan lattiasta paljastui aarre – esiintyy Akseli Gallen-Kallelan maalauksessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Helsingissä sijaitseva Ravintola Kaisaniemi on yksi Suomen vanhimmista ravintolarakennuksista. Rakennusta restauroidaan parhaillaan kiinteistön ostaneen porvoolaisen Airi Kallion johdolla. Nyt rakennuksen lattian alta on löytynyt jotain yllättävää.

Ravintolan viinakassan alta löytyi Helsingin Sanomien mukaan kasa vanhoja pulloja, joista erityisesti yksi herätti erityistä kiinnostusta. Instagram-seuraaja huomautti sen olevan Dom Benedictine -likööripullo, jollainen nähdään Akseli Gallen-Kallelan Symposion-taulussa.

Symposiumissa nähdään alkoholijuomien ääreen kokoontuneet Gallen-Kallela, Oskar Merikanto, Robert Kajanus ja Jean Sibelius. Maalauksen on epäilty sijoittuneen hotelli Kämpin kabinettiin. Kallion mukaan Symposium-seurue vieraili myös Kaisaniemessä.

Uusittu ravinola saa nimekseen Cajsan Helmi. Nimi viittaa alun perin vuonna 1827 avatun ravintolan perustaneeseen Catharina ”Cajsa” Wahllundiin.