Take That -yhtye saapuu Suomeen – viimeksi lähes 30 vuotta sitten

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittiläinen Take That lukeutui Backstreet Boysin rinnalla 1990-luvun suosituimpiin poikabändeihin. Yhtye esiintyy ensi kesänä Suomessa. Edellisestä Suomen keikasta on ehtinyt vierähtää jo lähes 30 vuotta.

Take That esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa tiistaina 27. kesäkuuta 2023. Yhtye esiintyy nykyisellä kokoonpanollaan, johon kuuluvat Gary Barlow, Mark Owen ja Howard Donald. Liput konserttiin tulevat myyntiin 19. joulukuuta.

Yhtye esiintyi viimeksi Suomessa vuonna 1994. Take That hajosi vuonna 1996, mikä aiheutti faneilta tunteenpurkauksia muun muassa suositussa suomalaisessa Jyrki-ohjelmassa. Yhtye teki kuitenkin paluun vuonna 2005.

Take Thatin alkuperäiseen kokoonpanoon kuului myös vuonna 1995 yhtyeen jättänyt ja menestyksekästä soolouraa sittemmin tehnyt Robbie Williams. Hän esiintyy ensi vuonna Suomessa omilla keikoillaan Tampereen Nokia Arenalla ja Pori Jazz -festivaaleilla.