Temptation Islandin pariskunta jälleen yhdessä – nähdäänkö häät sittenkin?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu noin kolmekymppinen pariskunta Vilma Karjalainen ja Juuso Lehmusvyöry saivat toisen lapsensa puoli vuotta sitten. Heidän suhteensa päättyi taannoin erimielisyyksiin, mutta pari on nyt löytänyt onnen uudelleen.

Nyt Gossip Moms -sarjastakin tuttu Vilma Karjalainen on kertonut, että pariskunta on palannut virallisesti yhteen. Aiemmin pariskunnan häitä suunniteltiin ja lopulta koronan vuoksi siirrettiin. Nyt jää nähtäväksi, toteutuvatko vihkimiseen liittyvät suunnitelmat sittenkin. Heillä on kaksi yhteistä lasta.

– Gossip Momsista on voinut seurata mitä tapahtui meidän välillä, kun Juuso tuli asumaan mun luokse raskauden vikalla kolmanneksella. Lopputulos atm: Ollaan virallisesti palattu yhteen!, Karjalainen kertoi sosiaalisessa mediassa.