Uudenvuoden sääennuste julki – märkää, märkää ja märkää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuoden vaihtumista juhlitaan lähes koko maassa kosteissa merkeissä, myös sään suhteen. Sää on ennusteen mukaan vuoden viimeisenä viikkona monin paikoin sateinen ja lauha.

Suomeen torstaina saapuva sadealue pyyhkäisee perjantain aikana Suomen yli. Etelässä sekä lännessä sade tulee monin paikoin vetenä, itä- ja pohjoisosassa lumena. Perjantain lämpötilat ovat Forecan mukaan etelä- ja länsiosassa enimmäkseen 0-4 astetta, idässä ja pohjoisessa 0-7 pakkasastetta ja Pohjois-Lapussa noin 10 pakkasastetta.

Sää jatkuu uudenvuodenaattona pääosin pilvisenä, ja Suomeen leviää uusi saderintama. Sateet alkavat lumena tai räntänä. Rannikolla ja sadealueen jälkipuolella myös sisämaassa tulee kuitenkin vesisadetta.

Uudenvuodenaaton iltapäivänä Suomen etelä- ja keskiosaan ennustetaan 0-5 asteen lämpötiloja. Oulun seudulla ja osittain Etelä-Lapissakin lämpötila on iltapäivän ja illan aikana plussan puolella. Muualla Lapissa ja Kuusamon seudulla on pikkupakkasta.

Sateet väistyvät uudenvuodenpäivänä itään ja koilliseen. Sään ennustetaan viilenevän hiljalleen pakkasen puolelle koko maassa. Eteläisessä Suomessa uudenvuodenyönä ja -päivänä viistävä matalapaine voi kuitenkin vielä sekoittaa pakkaa.