Kauhuklassikko Evil Dead saa jatkoa – traileri ei sovellu heikkohermoisille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hurmeisen kauhun klassikkoelokuva Evil Dead – Kauhun riivaamat saa tänä vuonna jatkoa. Evil Dead Rise -elokuvassa demonit riivaavat ihmisiä syrjäisen metsämökin sijaan suurkaupungissa. Esimakua jatko-osasta saadaan tuoreessa trailerissa, joka ei sovellu heikkohermoisille.

Evil Dead Rise -elokuvassa Lily Sullivanin esittämä Beth vierailee sisarensa ja tämän kolmen lapsen luona Los Angelesissa. Vierailu saa synkän käänteen mystisen kirjan herättäessä muinaiset demonit jälleen henkiin. Pian Beth joutuu taistelemaan omansa ja sisarensa lasten henkien edestä.

Yleisöä järkyttänyt ensimmäinen Evil Dead ilmestyi vuonna 1981. Se on sittemmin saanut kaksi jatko-osaa, vuonna 2013 ilmestyneen uusintaversion ja spinoff-sarjan Ash vs. Evil Dead. Irlantilaisen Lee Croninin ohjaama Evil Dead Rise saa ensi-iltansa huhtikuussa 2023.