USU: Maanteiden nopeusrajoitukset saattavat muuttua pysyvästi

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nopeurajoitukset saattavat muuttua pysyvästi osalla Suomen maanteistä. Muutokset saattaisivat tarkoittaa joko rajoitusten nostamista tai laskemista. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uutissuomalainen.

Väylävirasto selvittää, onko nykyinen ohjeistus sovussa nykyisten tie-, liikenne- ja ympäristöolosuhteiden kanssa. Myös erillisten talvi- ja kesärajoitusven tarpeellisuus on selvitettävänä. Uudistus muistuttaisi Ruotsin nopeusrajoitusmallia.

– Nykyinen ohje on jo vuodelta 2009. Ohjeen päivitystarve johtuu myös lainsäädännön ja viraston vastuiden muutoksista sekä tuoreesta liikenneturvallisuusstrategiasta ja tavoitteesta vähentää liikenteen päästöjä, kertoi toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta Uutissuomalaiselle.

Uusi ohjeistus tehtäisiin ja otettaisiin käyttöön jo seuraavien kahden vuoden aikana. Väykäviraston vastuulla on noin 78 000 kilometrin edestä maanteitä Suomessa. Nopeusrajoituksista päätöksen tekevät paikalliset ely-keskuksen Väyläviraston ohjeiden perusteella.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.