Channing Tatum avautui avioerosta – paljasti viimein eron syyt

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä ja tanssija Channing Tatum tunnetaan monista elokuvarooleista, joita varten miehen on tullut treenata vartalonsa huippukuntoon. Magic Mike -elokuvassa Tatum oli kymmenen vuotta naimisissa Jenna Dewanin kanssa, mutta muutama vuosi sitten pariskunta päätti erota.

Channing Tatum ja Jenna Dewan erosivat ystävinä eivätkä ole juurikaan avautuneet julkisesti eroon johtaneista syistä. Nyt 42-vuotias Tatum on kertonut mitkä asiat lopulta vaikuttivat siihen, että unelmaparina pidetty kaksikko päätti hakea avioeroa.

Channing Tatum on kertonut Entertainment Tonight -sivuston mukaan, että he huomasivat Everly-tyttären synnyttyä, että he alkoivat kasvamaan erilleen. He yrittivät vuosia toistaa samaa romanttista tarinaa siitä millaisia he ovat yhdessä pariskuntana, vaikka todellisuudessa heidän arkensa ja suhteensa oli jo muuttunut.

Channing Tatum kertoi, että he huomasivat näkemystensä eroavan toisistaan esimerkiksi siinä miten he haluavat kasvattaa tytärtään. Nämä erot kasvoivat lopulta siihen, että he tuntuivat elävän eri todellisuuksissa ja näkevän koko maailman eri tavalla. Perhearki korosti heidän erilaisuuttaan päivittäin, minkä vuoksi heille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin erota.