Kadonnut koira vaelsi 16 kilometriä löytöeläinkotiin – soitti ovikelloa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Oma-aloitteinen koira on herättänyt hämmästystä ja ihastusta Yhdysvalloissa. Kadonnut koira onnistui nimittäin löytämään omin avuin tiensä löytöeläinkotiin, jossa se oli jo aikaisemmin asunut.

Bailey-niminen koira katosi uusilta omistajiltaan tammikuun lopussa Texasin osavaltiossa. Koira ilmestyi kaksi vuorokautta myöhemmin El Pason Animal Rescue League -eläinsuojan ulkopuolelle keskellä yötä. Se oli kulkenut löytöeläinkodin ovelle noin 16 kilometrin matkan.

Löytöeläinkodin työntekijöiden yllätykseksi he saivat Ring-ovikellokamerasta ilmoituksen oven takan odotelleesta karkulaisesta. Koira päästettiin sisään, ja sille tarjottiin ruokaa sekä yösija. Eläinsuojan omistaja Loretta Hyden mukaan Bailey nukkui seikkailunsa jäljiltä erittäin sikeästi.

– Se tiesi tarkalleen kuinka löytää takaisin löytöeläinkotiin, Hyde hämmästeli.

Bailey oli ennen uuteen kotiin pääsemistä asunut juurikin Animal Rescue League -löytöeläinkodissa. USA Today -lehden mukaan Koira pääsi myöhemmin palaamaan turvallisesti takaisin nykyisille omistajilleen.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.