Bella Thorne ei saanut 10-vuotiaana roolia: ”Ohjaajan mielestä flirttailin”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä ja mallikaunotar Bella Thorne on viime vuosien aikana aktiivisesti karistanut pois Disney-tähden imagoaan kuten moni muukin lapsitähtenä julkisuuteen noussut. Thorne on esimerkiksi avannut oman OnlyFans-sivun, jossa hän jakaa faneilleen paljastavia kuvia ja videoita kuukausimaksua vastaan.

Bella Thorne on tullut alun perin tunnetuksi Disneyn Shake It Up -sarjasta, jota esitettiin vuoteen 2013 saakka. Nyt 25-vuotias tähti kertoi Emily Ratajkowskin podcastin vieraana ollessaan millaisia tilanteita hän koki lapsena käydessään koe-esiintymisissä.

Bella Thorne kertoo koe-esiintymisestä, jonka jälkeen roolitusta tehnyt henkilö oli soittanut lapsitähden agentille, joka oli puolestaan ottanut yhteyttä Bella Thornen äitiin. Agentti oli kertonut, että tyttö ei saanut roolia, mutta siihen annettu syy kuulosti todella omituiselta ja häiritsevältä.

– Ohjaaja oli kertonut roolittajalle, että hänelle oli tullut minun seurassani epämukava olo, koska hänen mielestään oli ollut liian flirttaileva. Olin tällöin kymmenen vuotias. Mitä ihmettä, Bella Thorne kertoo.

Hollywoodissa on jo pitkään kohistu siitä miten etenkin naisia ja lapsia kohdellaan koe-esiintymisten ja roolituksen aikana. Thornen mukaan etenkin miesohjaajien kummallinen suhtautuminen naisnäyttelijöihin ja heidän seksualisoimisensa alkaa jo aivan liian nuorena.

@emrata Today on High Low w/ Emrata, @bellathorne ♬ original sound – Emrata