Brad Pittin tyttöystävä korviaan myöden ihastunut – laittoi exän kanssa avioeron vireille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ines de Ramon -nimisen 29-vuotiaan koruasiantuntijan kerrotaan olevan korviaan myöten ihastunut 59-vuotiaaseen näyttelijä Brad Pittiin. Tunne on molemminpuolinen ja julkkisparin sanotaan olevan hyvin onnellisia yhdessä.

– Brad ja Ines nauttivat suhteestaan ja suhtautuvat asioihin päivä kerrallaan. Brad on romanttinen ja todellinen herrasmies. Hän tekee kaikkensa saadakseen Inesin tuntemaan olonsa erityiseksi. Brad ja Ines ovat viihtyneet yhdessä yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja kokemustensa vuoksi, lähde kertoo Entertainment Tonightille.

Brad oli aiemmin naimisissa Hollywood-tähtien Jennifer Anistonin ja Angelina Jolien kanssa. Hänelle on nyt tärkeintä elää hetkessä. Ines de Ramon tekee parhaillaan eroa entisestä kumppanistaan Paul Wesleystä, kun taas Brad rakastaa heidän romanssiaan ilman draamaa.