Kuolleita lintuja muutettiin droneiksi – vakoilun tulevaisuus?

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat keksineet uutta käyttöä kuolleille linnuille. New Mexicon yliopistossa täytettyjä lintuja on muutettu droneiksi. Ideana on, että lennokit olisivat perinteisiä malleja huomaamattomampia.

Siinä missä dronet lentävät normaalisti pyörivien potkureiden avulla, ovat lintudronet niin kutsuttuja ornitoptereita. Ne lentävät oikeiden lintujen tavoin siipiään räpyttelemällä. Lintudronejen koelento ikuistettiin New Scientist -lehden julkaisemaksi videoksi.

– Sen sijaan että rakentaisimme droneja keninotekoisista materiaaleista, voimme käyttää kuolleita lintuja ja takaisinmallintaa ne droneiksi, tutkimusta johtanut Mostafa Hassanalian kuvaili lehdelle.

Droneiksi muutettuja lintuja voitaisiin käyttää esimerkiksi eläinten tarkkailuun, metsäkadon tutkimiseen ja salametsästäjien kuvaamiseen. Hassanalianin mukaan niille voitaisiin löytää myös sotilaskäyttöä vakoilutarkoituksissa. Nykyiset prototyypit ovat tosin liian kovaäänisiä kyseiseen käyttöön.