Victoria’s Secretin muotinäytös tekee paluun – välissä ollut neljä vuotta taukoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman tunnetuimpiin alusvaatemerkkeihin kuuluva Victoria’s Secret on pitänyt neljän vuoden tauon legendaarisista muotinäytöksistään. Enkelinsiivillä ja kauneudella marinoitu muotinäytös on ollut taannoin suosittu televisio-ohjelma, kunnes seksikkäät alusvaatteet kokivat tappioputken.

Victoria’s Secretin katsojaluvut romahtivat viimeisten vuosien aikana, eikä yhtiö nähnyt enää järkeä panostaa siihen. Sosiaalisen median aikakaudella alusvaatemalleja pääsee katsomaan vaikka päivittäin. Nyt tilanne on muuttunut.

Alusvaatebrändi debytoi ensimmäisen kerran muotinäytöksessään vuonna 1995. Nyt yhtiön toimitusjohtaja Tim Johnson on sanonut, että muotishow esitetään myöhemmin tänä vuonna. Teemana on naisten ääni, Fox News uutisoi.