UFO-ekspertti uskoo: ”Muukalaisten emoalukset lähettäneet luotaimia maahan”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pentagonin UFO-päällikkö tohtori Sean Kirkpatrick on ehdottanut uudessa tieteellisessä artikkelissaan, että muukalaisten avaruusalukset olisivat lähteneet matkaan galaksin halki kauan sitten. Hänen mukaansa emoaluksesta on voitu lähettää maahan pieniä, voikukan siementen kokoisia luotaimia.

Kirkpatrick ja Harvardin professori Avi Loeb väittävät, että emoaluksilta on voitu laukaista pikkuruisia luotaimia Maahan ja muille planeetoille. Kotiplaneettamme ei ole voinut välttyä muukalaisten tutkimusretkiltä, mikäli sellaisia on olemassa.

– Keinotekoinen ja tähtienvälinen esine voisi mahdollisesti olla emoalus, joka vapauttaa monia pieniä luotaimia matkansa aikana Maahan. Operaatio ei ole kovin erilainen kuin NASA:n vastaavat tutkimusretket. Ihmisten ei kuitenkaan kannata olla huolissaan UFO-havainnoista, kaksikko kirjoitti.

– Planeettamme ei ole ainutlaatuinen. Linnunradan galaksissa on miljardeja Maan kaltaisia planeettoja. Joten miksi uskomme meidän avaruushallinnon operaatioiden olevan epätavallisia?, he jatkoivat viitaten siihen, että NASA tutkii parhaillaan intensiivisesti esimerkiksi Marsia.