Jessica Alves juhli naistenpäivää – ylisti silikonirintoja implantit käsissään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälistä julkisuutta alunperin Ihmis-Keninä saanut nykyinen Jessica Alves etsi pitkään itseään ja löysi haluamansa sukupuolenkorjauksen avulla. Viime aikoina hän on etsinyt elämänsä rakkautta ja hänet bongattiin taannoin myös treffeillä.

Tällä kertaa Alves on juhlistanut sosiaalisessa mediassa naistenpäivää poseeraamalla silikonirintoihin tarkoitettujen implanttien kanssa. Samalla hän kertoo miten ne tuovat naisten elämään itsevarmuutta.

Brasilialaissyntyinen Jessica Alves elää upeana diivana Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupungissa Lontoossa. Nainen on käynyt lukuisissa kauneusleikkauksissa, mikä näkyy myös hänen kasvoiltaan. Arvet ovat jääneet muistoksi operaatioista. Vielä syvemmät ovat arvet, jossa Jessica on joutunut koulukiusatuksi erilaisuutensa vuoksi. Hän on kuitenkin erittäin kuuluisa koko maailman mittakaavalla.