Video: Leijona joutui vihaisten virtahepojen saartamaksi vedessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Leijonia kutsutaan savannien kuninkaiksi, mutta vesistöihin niiden valtakunta ei ainakaan tuoreen videon perusteella ulotu. Etelä-Afrikassa kuvatulla videolla leijona on pahasti alakynnessä joessa virtahepojen ympöröimänä.

Krugerin luonnonpuistossa kuvatulla videolla nähdään leijona, joka on jumissa kiven päällä joessa. Kyseessä on harvinainen hetki. Leijonat eivät ole hyviä uimareita, ja ne karttavat yleensä vesistöjä.

Krugerin luonnonpuistossa oppaana toimiva Steyn Jacobson kertoo tarkkailleensa tilannetta kiikareilla. Hän oli kiinnittänyt huomionsa vauhkona olleisiin virtahepoihin. Yksi virtahevoista hyökkäsi leijonaa kohti, eikä sillä ollut muuta mahdollisuutta kuin hypätä veteen.

Jacobsonin mukaan leijona oli laumaton nuori uros. Se oli päätynyt väärälle reviireille, eivätkä virtahevot olleet tunkeilijasta mielissään.