Shirly Karvinen jakoi suloisen videon Sanni-rakkaastaan: ”Tältä punanutulta tulee biisi”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vuoden 2016 Miss Suomi ja Selviytyjät-kilpailun voittaja, radiojuontaja Shirly Karvinen ilmoitti viime kesänä jäävänsä pitkälle lomalle. Hän kertoi myöhemmin sosiaalisessa mediassa olleensa todella uupunut, koska hän oli jatkuvasti töissä pienillä yöunilla.

Naisen kuulumisia on kuitenkin voinut seurata muun muassa hänen TikTok-kanavansa kautta. Nyt Shirly Karvinen on julkaissut suloisen videon, jossa hän silittää naisen olkapäätä vasten nukkuvaa Sannia.

– Halusin kertoo, et punanutulta tulee viikon päästä ensimmäinen ite alusta loppuun tehty biisi. Se on upee, Karvinen kirjoittaa videon kuvauksessa.

Shirly Karvinen asuu laulaja Sannin kanssa avoliitossa. Sannilta on tulossa uusi koskettava Haukilahden rantaan -niminen kappale, jossa opetellaan hyväksymään menetyksestä aiheutuva suru ja hyvästellään itselle rakas ihminen.

@shirlykarvinen Löysin luonnoksista tän. Mut halusin kertoo, et punanutulta tulee viikon päästä ensimmäinen ite alusta loppuun tehty biisi. 🫶🏻 Se on upee. #fyp #tiktoksuomi ♬ Haukilahden rantaan – SANNI