Scarlett Johansson pysyy poissa somesta: ”Egoni on liian hauras”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Scarlett Johansson on lukuisissa yleisö- ja arvostelumenestyksissä esiintynyt maailmankuulu näyttelijä, mutta sosiaalisessa mediassa häntä ei ole nähty. Nyt tähti on paljastanut syyn sille, miksi some ei houkuttele häntä puoleensa.

– Rehellisesti sanottuna olen liian herkkä ihminen sosiaaliseen mediaan. Egoni on liian hauras. En vain kestä sitä. Aivoni ovat sille liian herkät, olen kuin hento kukkanen, Johansson avautui Skinny Confidential Him & Her -podcastissa.

Johansson paljasti käyttäneensä Instagramia aikoinaan noin kolmen päivän ajan. Näyttelijä kuitenkin päätti lopettaa huomattuaan, että hän oli selaillut tuntemattoman ihmisen profiilia 20 minuutin ajan. Hän kertoi tosin käyttävänsä toisinaan kauneudenhoitoalan brändinsä Outsetin sometilejä työasioissa.

Scarlett Johansson nähtiin valkokankaalla viimeksi Marvelin Black Widow -elokuvan pääroolissa. Tänä vuonna hän näyttelee ohjaaja Wes Andersonin Asteroid City -elokuvassa muun muassa Tom Hanksin, Bryan Cranstonin, Tilda Swintonin ja Margot Robbien rinnalla.