Karhu keskeytti rauhallisen lepohetken ulkona – koominen kohtaaminen videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kevään edetessä moni kaivaa esiin puutarhatuolin ja vetäytyy viettämään vapaapäiviä parvekkeelle, omaan pihaan tai puistoon. Joskus rauhallinen lepohetki voi kuitenkin saada odottamattoman käänteen villien luontokappaleiden ansiosta.

David Oppenheimer oli rentoutumassa kotinsa pihalla tiistaina Etelä-Carolinassa. Lukuhetki puutarhatuolilla kuitenkin keskeytyi aivan miehen lähettyville ilmestyneen karhun vuoksi. Yllättävä kohtaaminen tallentui ovikellokameran videoksi.

Oppenheimer ja karhu tuijottivat toisiaan hetken aikaa todennäköisesti yhtä säikähtäneinä. Tilanne päättyi lopulta onnellisesti karhun häivyttyä paikalta. Miehen mukaan hän on kohdannut karhuja aikaisemminkin naapurustossa.

– Karhut täällä ovat erittäin rauhallisia. Tämä yksikö vain onnistui säikäyttämään minut toden teolla, Oppenheimer kuvaili CNN-uutissivustolle.