Ruokasooda on monipuolinen aine – sopii myös kodin ja kauneuden hoitamiseen

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Moni tietää, että ruokasoodaa voi käyttää leipomisen lisäksi myös hampaiden valkaisuun ja uunin puhdistamiseen sekä melkein kaikkeen muuhun siltä väliltä. Ruokasooda auttaa avaamaan ihohuokosia ja kuorimaan ihoa hellävaraisesti. Myös hedelmistä saa säilöntäaineet pois uittamalla ne soodakylvyssä kuorineen ennen syömistä.

Journal of Agriculture and Food Chemistry -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ruokasooda on tehokkain ratkaisu torjunta-ainejäämien poistamiseen tuotteista. Ruokasoodaa, vettä ja eteerisiä öljyjä voi sekoittaa keskenään, jos haluaa luonnonmukaisen suihkeen neutraloimaan huoneilman hajuja. Suihketta voi levittää myös erilaisille pinnoille. Jos haluat poistaa ikäviä hajuja matosta, levitä ruokasoodaa, anna vaikuttaa vähintään puolisen tuntia ja imuroi.

Ruokasoodasta voi myös valmistaa veden kanssa tahnan, jolla voi harjata hampaita säännöllisin väliajoin valkaisumielessä. Ruokasoodalla voi myös avata viemäritukoksen, kun kaataa viemäriin ruokasoodaa, valkoviinietikkaa ja kiehuvaa vettä. Ripaus ruokasoodaa saa myös munakkaan kuohkeaksi.