Bess sai tärkeän tehtävän Euroviisujen finaalissa: ”Iso kunnia”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaislaulaja Bess oli viime vuonna kilpailemassa Suomen euroviisuedustajan paikasta Uuden Musiikin Kilpailussa. Vaikka voitto meni tulloin The Rasmus -yhtyeelle, sai tähden Ram pam pam -hitti runsaasti näkyvyyttä UMK:n ansiosta.

Nyt Bess on saanut toisenlaisen merkittävän tehtävän Euroviisuissa. Hän tulee antamaan suomen pisteet 13. toukokuuta järjestettävässä viisujen finaalissa.

– Tää on aivan superihana juttu ja iso kunnia saada jakaa Suomen pisteet tänä vuonna! Mun ja Euroviisujen romanssi kukoistaa edelleen eikä Käärijän meininki saa sitä roihua ainakaan laantumaan. Tulee kokonaisuudessaan upeet ja jännittävät viisut, Bess kuvaili UMK:n Instagram-julkaisussa.

Suomea Liverpoolissa järjestettävissä Euroviisuissa edustaa ennakkosuosikki Käärijä. Hän nousee lavalle ensimmäisen seminfinaalin viimeisenä artistina tiistaina 9. toukokuuta. Viisujen toinen semifinaali järjestetään torstaina 11. toukokuuta.