Saksan euroviisuedustajalta jymy-yllätys – coveroi Käärijää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Saksaa edustaa Euroviisuissa tänä vuonna industrial metal -yhtye Lord of the Lost. Nyt yhtye on tehnyt ylättävän vedon ja julkaissut cover-version Suomea edustavan Käärijän viisukappaleesta Cha Cha Cha. Yhtyeen keulahahmo Chris Harms laulaa cover-versiossa suomeksi.

– Rakastimme Suomen Euroviisuedustajaa niin paljon, että meidän piti tehdä siitä kokonainen cover-versio. Suomeksi laulaminen oli melkoisen kiinnostavaa taistelua! Ja vaikka kappale on suomalainen, emme ole koskaan kuulostaneet näin paljon Neue Deutsche Härtelta. On uuden genren aika: Neue Finnische Härte, yhtye kertoi Instagramissa.

Neue Deutsche Härte on saksalainen musiikkigenre, johon muun muassa Rammstein luokitellaan. Käärijä-coverin kuulostaminen siltä on tuskin aivan sattumaa, sillä suomalaisartisti tunnetaan suurena Rammstein-fanina.

Lord of the Lost edustaa Saksaa kappaleellaan Blood and Glitter. Koska Saksa on yksi Euroviisujen rahoittajamaista, hyppää yhtye semifinaalivaiheen yli suoraan lauantaina 13. toukokuuta järjestettävään finaaliin.