Naapuririita johti erikoiseen rikokseen – mies säikäytti yli 1 000 kanaa hengiltä

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Naapureiden välinen riita on saanut erikoiset mittasuhteet Kiinassa. Hunanin maakunnassa asuva mies pidätettiin hänen säikäytettyä hengiltä yli tuhat naapurilleen kuulunutta kanaa. Riita naapureiden välillä alkoi vuonna 2022. Naapuri oli kaatanut Gu-nimisen miehen pihalla kasvaneet puut ilman tämän lupaa.

Kostona Gu hiippaili naapurin kanatilalle kahteen otteeseen yöaikaan. Miehen taskulamppu oli saanut kanat paniikin valtaan, minkä seurauksena ne rynnivät kaikki yhteen nurkkaukseen. Satoja kanoja tukehtui tai rutistui kuoliaaksi. Gu aiheutti kahden vierailunsa aikana noin 1 100 kanan kuoleman.

Oikeus katsoi Gun aiheuttaneen tahallaan mittavia vahinkoja naapurilleen. Kanojen arvo oli yhteensä 13 840 juania eli noin 1 800 euroa. Gu tuomittiin CNN-uutissivuston mukaan kuuden kuukauden vankeustuomioon ja vuoden ehdolliseen tuomioon.