Käärijä sijoittui Euroviisuissa toiseksi – oli yleisön ylivoimainen suosikki

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Liverpoolissa kilpailtiin Euroviisujen voitosta, kun Suomea edusti upeasti Käärijä kappaleellaan Cha cha cha. Suomi oli ennakkoon ennakkosuosikki, joista toinen oli Ruotsin Loreen. Ammattilaisraatien antamien äänten perusteella ammattilaiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet kansan syvien rivien tuntoja.

Norjan ja Ruotsin ammattilaisraadit olivat tästä positiivinen poikkeus. Niiden annettua Käärijälle täydet pisteet ryhtyi finaaliareenan yleisö villiin ”Käärijä, Käärijä” -huutoon. Tämä toistui vielä useasti, joten yleisön suosikista ei ollut minkäänlaista epäselvyyttä. Se oli Suomen viisuedustaja Cha cha cha -kappaleellaan.

Ammattilaisraatien antamien pisteiden jälkeen Suomi oli neljännellä sijalla Ruotsin ollessa kaukana edellä muita maita. Lopuksi yleisöäänet annettiin yhdelle maalle kerrallaan alkaen ammattilaisraadeilta vähiten ääniä saaneista maista. Yleisöäänissä Norja yllätti saaden peräti 216 ääntä. Esimerkiksi Viro sai yleisöltä vain 21 ääntä. Suomi sai yleisöltä hurjat 376 ääntä mikä nosti Suomen selkeään johtoon Ruotsin edelle ja nosti Suomen yleisöäänten ylivoimaiseksi ykköseksi. Tässä vaiheessa Euroviisuissa tehtiin historiaa myös siten, että Suomi johti kilpailua. Suomen jälkeen Italia sai yleisöltä 174 ääntä ja Israel 185 ääntä. Lopuksi Ruotsi tarvitsi voittaakseen 187 ääntä, mutta niitä tuli 243 ja Ruotsi vei siten niukasti Euroviisujen voiton.

Euroviisujen pisteidenlaskussa ensimmäisenä äänensä antoivat siis ammattilaisraadit eri maista. Ennakkoon odotettiin, että ammattilaiset suosivat Ruotsin geneeristä ja loppuun saakka hiottua euroviisua, ja tämä tulkinta osoittautui jopa odotettua selvemmäksi. Ukrainan raati ei antanut Suomelle lainkaan pisteitä, mutta Ruotsille 12 pistettä. Italia ei antanut Suomelle pisteitä, mutta 12 pistettä Israelille. Latvia ei antanut Suomelle pisteitä, mutta Ruotsille 10 pistettä ja Virolle 12 pistettä. Hollanti antoi Suomelle 10 pistettä ja Ruotsille 12 pistettä.

Malta antoi Suomelle kahdeksan pistettä ja Ruotsille 12 pistettä. Moldova ei antanut Suomelle pisteitä, mutta Ruotsille 12 pistettä. Irlanti antoi Suomelle kahdeksan pistettä ja Ruotsille 12 pistettä. San Marino antoi 12 pistettä Italialle ja Ruotsille neljä pistettä. Azerbaidžan antoi Suomelle kolme pistettä ja Ruotsille 10 pistettä. Itävalta antoi Suomelle kahdeksan pistettä, Ruotsille 10 pistettä ja 12 pistettä Italialle. Ranska antoi Suomelle kahdeksan pistettä, Ruotsille kuusi ja Israelille 12 pistettä.

Suomen ammattilaisraadi antoi 12 pistettä Ruotsille, eli tuki osaltaan Ruotsin voittoa. Belgia antoi Suomelle viisi pistettä, Ruotsille kahdeksan pistettä ja Itävallalle 12 pistettä. Saksa ei antanut Suomelle pisteitä, mutta Ruotsille 12 pistettä. Portugali ei antanut Suomelle pisteitä, mutta Ruotsille viisi pistettä ja Australialle 12 pistettä. Kroatia antoi Suomelle seitsemän pistettä, Ruotsille 10 pistettä ja Italialle 12 pistettä. Viro antoi Suomelle 10 pistettä ja Ruotsille 12 pistettä. Armenia antoi Suomelle kahdeksan pistettä, Ruotsille 10 pistettä ja Israelille 12 pistettä.

Puola ei antanut Suomelle lainkaan pisteitä, mutta Ruotsille seitsemän pistettä ja Israelille 12 pistettä. Romaniasta ammattilaisraati jätti Suomen ilman pisteitä, mutta antoi Ruotsille 10 pistettä ja Italialle 12 pistettä. Tässä vaiheessa Suomi oli ammattilaisraatien äänissä viidennellä sijalla Ruotsin johtaessa kisaa ylivoimaisesti. Islanti antoi Suomelle 10 pistettä ja Australialle 12 pistettä. Serbia antoi Suomelle seitsemän pistettä, Ruotsille viisi pistettä ja Slovenialle 12 pistettä. Kypros antoi Suomelle 3 pistettä ja Ruotsille 12 pistettä.

Norja antoi Ruotsille 10 pistettä ja täydet 12 pistettä Suomelle. Sveitsi antoi Ruotsille kuusi pistettä ja Tsekille 12 pistettä. Australia antoi Suomelle viisi pistettä, Ruotsille seitsemän pistettä ja Belgialle 12 pistettä. Tanskasta annettiin Suomeen kahdeksan pistettä ja Ruotsille 12 pistettä. Espanja antoi Suomelle yhden pisteen ja Ruotsille 12 pistettä. Israel antoi Suomelle kahdeksan pistettä ja Ruotsille 12 pistettä. Ruotsi antoi Suomelle täydet 12 pistettä ja yleisö äityi jälleen villiin Käärijä-huutoon. Vastaavaa ei nähty minkään muun kilpailijan kohdalla.

Georgia antoi Suomelle yhden pisteen, Ruotsille neljä pistettä ja Belgialle 12 pistettä. Tšekki antoi Suomelle viisi pistettä, Ruotsille 10 pistettä ja Ukrainalle 12 pistettä. Slovenia ei antanut Suomelle pisteitä lainkaan, mutta Ruotsille seitsemän pistettä ja Italialle 12 pistettä. Kreikka ei antanut Suomelle pisteitä, mutta Ruotsille kuusi pistettä ja Belgialle 12 pistettä. Albania ei antanut Suomelle pisteitä, mutta Ruotsille 12 pistettä. Liettua antoi Suomelle kolme pistettä ja Ruotsille 12 pistettä. Britannia ei antanut Suomelle pisteitä, mutta Ruotsille 12 pistettä.