Sarah Jessica Parker ei pidä itsensä katsomisesta: ”Kasvojenkohotus olisi pitänyt tehdä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sinkkuelämää sai jatkoa HBO:n And Just Like That -sarjassa. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi sai melko murskaavan kritiikin, mutta sen suosio oli kuitenkin tarpeeksi suuri siihen, että sarjaa päätettiin jatkaa vielä toisella tuotantokaudella.

Sarjan päätähti Sarah Jessica Parker on esittänyt Carrie Bradshawn roolia vuosikymmenien ajan ja kasvanut sen kanssa. Nyt 58-vuotias näyttelijä kertoi The Howard Stern Show -ohjelman haastattelussa juontajan yllätykseksi, että hän ei pidä itseään erityisen kauniina.

– Olen tarpeeksi edustava. Ihan ok, Sarah Jessica Parker luonnehti omaa ulkonäköään.

Sarah Jessica Parker kertoi, että hän ei pidä itsensä katsomisesta peilistä. Hän olisi halunnut ottaa kasvojenkohotuksen, mutta mietti asiaa liian pitkään. ”Se olisi pitänyt tehdä 44-vuotiaana”, Parker miettii. Hän ymmärtää miksi moni nainen käy tekemässä kauneuskirurgisia toimenpiteitä, koska ulkonäköpaineet ja vanhenemisen tabu ovat naisilla vahvat.