Twitter rajasi päivittäisten twittien määrää – käyttäjät raivoistuivat

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Somepalvelu Twitterin uudistukset ovat keränneet kritiikkiä käyttäjissä. Jatkossa palvelussa voi nähdä vain rajoitetun määrän twiittejä vuorokaudessa. Aikaisemmin vastaavia rajoituksia ei ollut.

Rajoituksista ilmoitti Twitterin omistaja, miljardööri Elon Musk lauantaina. Hän kertoi alkuun varmennettujen käyttäjien näkevän 6 000 julkaisua päivässä, varmentamattomien 600 twiittiä päivässä ja uusien käyttäjien 300 twiittiä päivässä. Määrää on sittemmin nostettu 10 000, 1 000 ja 500 twiittiin.

Muskin mukaan viestimäärän näkyvyyttä rajoitettiin datan varastamisen ehkäisemiseksi. Viestimäärän ylittäminen ilmenee virheilmoituksina aikajanalla. Myös twiittien näkyvyyttä sisään kirjautumattomille on rajoitettu.

Uudet rajoitukset olivat yksi viikonlopun suurimmista puheenaiheista Twitterissä. Somepalvelun viimeaikaiset myllerrykset ovat saaneet myös kilpailijat liikkeelle. Esimerkiksi Facebookin omistavan Metan on paljastettu kehittelevän omaa kilpailijaa Twitterille.