Z-sukupolvi kehittää ongelmia tyhjästä – ruokalista-ahdistus yksi esimerkki

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Tuoreen tutkimuksen mukaan peräti kolmasosa amerikkalaisista kärsii ahdistuksesta tilattaessaan ruokaa ravintolasta. Ruokalista-ahdistus on yleisempää nuoremmilla sukupolvilla, kuten vuosien 1996 ja 2015 välillä syntyneellä Z-sukupolvella.

Tutkimuksessa havaittiin, että nuoremmat sukupolvet olivat paljon todennäköisemmin ahdistuneita ruokaa tilatessaan kuin suuret ikäluokat. Z-sukupolven lisäksi ruokalistaan liittyvää ahdistusta ilmenee myös millenniaalien joukossa. Tämä on syy myös siihen, että nuoremmat ihmiset tarkastavat aina ruokalistan etukäteen verkosta sen sijaan, että tutustuisivat ravintolan tarjontaan vasta paikan päällä.

Avocado Green Mattressin tilaamassa tutkimuksessa tarkasteltiin ruokalista-ahdistusta ja kysyttiin vastaajilta, mitkä tekijät olivat heille tärkeimpiä ruokaa tilatessa. Ensimmäisenä kriteerinä on maku, toisena hinta. Sen jälkeen tulee ruoan valmistusaika, sitten aterian sotkuisuus ja viidentenä elintarvikkeiden ympäristövaikutukset, Yahoo uutisoi.

Tutkimuksessa kysyttiin myös vastaajilta, kuinka sanojen ”vegaani” ja ”kasvissyöjä” näkeminen ravintolan ruokalistalla vaikutti siihen, mitä he tilaisivat. Tulosten perusteella nuoremmat sukupolvet tilaavat todennäköisemmin juuri näitä vaihtoehtoja. Nuoremmat sukupolvet haluaisivat, että ravintola-annosten ympäristövaikutuksista kerrottaisiin enemmän ruokalistojen yhteydessä.